Voileipäkakku |
Tällaisen voileipäkakun tein viikonlopuksi syntymäpäiviäni juhlistamaan. Voileipäkakku on kiitollinen tarjottava, sillä sen voi huoletta valmistaa jo edellisenä päivänä. Juhlapäivänä ei tarvitse kuluttaa aikaa keittiössä, kun kakku vaatii enää koristeet pintaansa. :)
2pss perunalimppua
n. 1/2pss lesepaahtoleipää
1 paketti (n. 150 - 200g) kylmäsavulohta
n. 400g lämminsavulohta
suolakurkkua
1 rasia yrttituorejuustoa
2prk ranskankermaa
(tarvittaessa kermaviiliä 1/2 - 1prk)
1/2 sitruunan mehu
sitruunapippuria
Pinnalle
2 rasiaa ruohosipulituorejuustoa
1-2 prk ranskankermaa
Koristeeksi
frisée-salaattia
kulmäsavulohesta tehtyjä ruusuja
kurkkua
sitruuna
(tilliä)
- Leikkaa leipäviipaleista kovat reunat pois. Muotoile ensimmäinen kakun kerros perunalimpusta tarjoiluvadille.
- Viipaloi kylmäsavulohi ja perkaa tarvittaessa lämminsavulohi ruodottomaksi. Pilko suolakurkku pieneksi. Sekoita täytteen ainekset ja levitä puolet täytteestä ensimmäisen kakkukerroksen pinnalle.
- Levitä seuraavaksi paahtoleivistä keskikerros lohitäytteen päälle. Muotoile tarvittaessa kakun reunoista pyöreät. Levitä loppu täyte paahtoleipäkerroksen pinnalle.
- Tee kakun päällimmäinen kerros perunalimpusta. Sekoita kuorrutusta varten tuorejuusto ja ranskankerma, ja levitä tasaisesti kakun pinnalle. Laita kakku meheytymään jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään asti.
- Koristele kakku tarjoilupäivänä rapealla salaatilla, kurkkuviipaleilla sekä kylmäsavulohesta tehdyillä ruusukeilla. Koristeiksi sopivat myös esimerkiksi sitruuna, kirsikkatomaatit ja viinirypäleet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti