Pohja
3dl vehnäjauhoja
2rkl sokeria
150g jääkaappikylmää voita
2rkl kylmää vettä
Sitruunatäyte
2dl siivilöityä tomusokeria
2 munaa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
75g voisulaa
Marenki
4 munaa
1dl sokeria
- Sekoita jauhot ja sokeri. Lisää kuutioitu voi ja sekoita aineksia monitoimikoneessa, kunnes taikina on murumaista. Lisää vesi ja sekoita vain sen verran, että taikina on juuri ja juuri kiinteää.
- Anna taikinan levätä tunti viileässä, tai levitä taikina halutessasi suoraan voideltuun piirakkavuokaan.
- Esipaista pohjaa kymmenen minuuttia 200-asteisessa uunissa.
- Valmista tällä välin sitruunatäyte. Vatkaa munat ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitruunan mehu + kuori sekä sula voi.
- Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja jatka piirakan paistamista noin kymmenen minuuttia.
- Vatkaa marenkia varten 4 munanvalkuaista ja lisää joukkoon vähitellen sokeria, kunnes marenki on kiiltävää ja paksua.
- Nostele marenki keoiksi sitruunatortun päälle. Alenna uunin lämpöä 150 asteeseen ja paista piirasta vielä 15 minuuttia, tai kunnes marenki on kauniin väristä.
- Tarjoile piirakka hieman jäähtyneenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti